Länsi-Saarenmaan nähtävyydet

Viidumäen luonnonsuojelualue

Viidumäen luonnonsuojelualue sijaitsee Länsi-Saarenmaan muinaisen Antsülusjärven rannan läheisyydessä. Se on Saarenmaan vanhin ja korkein alue, joka ulottuu korkeimmillaan 59 m merenpinnan yläpuolelle. Viidumäen luonnonsuojelualue on perustettu vuonna 1957 ja sen nykyinen pinta-ala on 2597,6 ha. Alueen päätavoitteena on Länsi-Saarenmaalle omaisen luonnollisen monimuotoisuuden, kuten monien harvinaisten lajien, yhteisöjen ja elinympäristön, suojeleminen.
Luonnonsuojelualueella sijaitsee 23 metrin korkuinen näkö- ja vartiotorni, jonka huipulle vie 80-askelinen portaikko.

Viidumäen opetus- ja luontopolku

Viidumäen luontopolku alkaa luonnonsuojelualueen keskuksen parkkipaikalta ja sen kiertäminen kestää n. tunnin. Polulla voi tutustua Saarenmaan muinaisiin rantapenkeriin ja metsäyhteisöihin. Viidumäen luonnonsuojelualueella kasvaa yli 600 putkilokasvilajia, joiden joukossa on 59 Virossa suojeltua harvinaisuutta. Niistä kuuluisin on Saarenmaan “robirohi”.

Käkisilma-Vilsandi matkapolku

Käkisilma-Vilsandi matkapolku on meren saaria ja matalaa merenpohjaa pitkin kulkeva n. kahden kilometrin pituinen tunnelmallinen polku Kuusnõmmen niemen kärjestä (Käkisilmasta) meressä jalan Vilsandin saareen kuljettava reitti. Reitille on ominaista laajat näkymät, merilinnut, rannikon kasvillisuus ja lampaat. Matkapolkua käydessä täytyy seurata syvennetyn Käkisilman vedenkorkeutta (voi yltää aikuisen napaan asti) sekä virtausta, joka saattaa olla voimakas, sillä reitti kulkee rinnakkain Vilsandin veneliikenteen kanssa.

Vilsandin matkapolku

Vilsandin matkapolulle on ominaista saaristolainen elämäntapa ja merellinen kulttuuriperintö – satamarakennukset, kapteenien ja merimiesten maatilat, tuulimyllyt; näyttely luonnonsuojelun ja merenkulun historiasta Mändren maatilassa; uimaranta, katajikko, rannikkolaitumet; näkymä Vaikoille – lintusaarille, joista Baltian luonnonsuojelu sai alkunsa; yli 200-vuotias majakka ja tsaarinajan majakkakylä, jossa on yli 150 vuotta vanha sääasema; koralliriutat, metsät, lintujen katselualue, Vesiloo saari, kivimurskavallit, merilinnut, villieläimet sekä kiinnostava kasvisto.

Miku metsäpuisto

Miku metsäpuistoon Saarenmaalla, Vilsandin kansallispuiston keskuksen (Loona kartanon) läheisyydessä, ovat kaikki tervetulleita ympärivuotisesti. Miku metsäpuistossa voit tutustua Saarenmaan kasvillisuuteen ja oppia, miten käytettiin metsien anteja ja tehtiin entisaikaisia metsätöitä, joita pääset myös kokeilemaan. Ota mukaasi vanhemmat, lapset, ystävät, tutut ja tule katsomaan ja kokemaan. Tarvittaessa tilaa opas ja metsäateria. Yhteystiedot: 52 69974, [email protected]

Soegininan rantatörmä

Soegininan rantatörmä sijaitsee Lümandan kunnassa, Saarenmaan länsikärjessä, Elsa niemimaan länsirannikolla. Rantatörmän pituus on n. 500 metriä ja suurin korkeus 3,6 metriä. Täällä tulevat esille Rootsikülan kerroksen Soegininan ja Vesikun kerrostumien dolomiitit ja dolomiittiset kalkkikivet. Rantatörmässä voi nähdä siluurikauden (450-410 miljoonaa vuotta sitten) eläin- ja kasviperäisistä materiaaleista jäljelle jääneitä kivettymiä – koralleja, sammaleläimiä, äyriäisiä, etanoita ja muita olentoja. Maailmassa on aikakausien kerrostumisen takia tällaisia paikkoja, missä voi tutustua fossiilien kautta näin kaukaisiin ajanjaksoihin, hyvin harvassa.

Rantatörmän päällä kasvaa koivuja ja muita lehtipuulajeja, jotka ovat työntäneet juurensa syvälle rantatörmän halkeamiin. Puurunkoja pitkin 17-18 metrin korkeuteen asti kiipeää pohjoisen liaani – suojeltu laji, muratti. Täällä elelee myös yksi Viron harvoista luonnollisista lehmusmetsiköistä. Soegininan rantatörmältä näkyy Innarahu, missä harmaahylkeet käyvät makailemassa ja vähäjäisinä talvina poikimassa.

August Mälkun synnyinpaikka

August Mälkun synnyinpaikka Lümandan kunnassa, Koovin kylässä on merkitty muistomerkillä.

August Mälk (1900-1987) oli virolainen romaani- ja novellikirjailija, joka syntyi Lümandan kunnassa, Koovin kylässä, Vähikun maatilassa. Hän opiskeli Lümandan kunnankoulussa ja Kuressaaren kaupungin koulussa, työskenteli Torgun ja Mõntun koulussa, myöhemmin Lümandan koulussa opettajana ja koulunjohtajana. Kaiken kaikkiaan hänellä oli merkittävä rooli alueen kulttuurielämän edistämisessä. August Mälk oli todellinen “maan suola”, sillä hän toimi koulutusseura Kultuur puheenjohtajana, esiintyi kokouksissa ja tapahtumissa, kasti lapsi ja hautasi kuolleita ja piti näytelmäkerhoa. Kirjailija on itse todennut, että “päivät ja illat kuluivat ihmisten seurassa, mutta yöt olivat pelkästään minun ja silloin oli aikaa kirjoittaa kirjoja ja tehdä muita kirjoitustöitä”.  Vuonna 1944 Mälk pakeni Ruotsiin, missä hän jatkoi kirjallista toimintaa ja eli elämänsä loppuun asti.

August Mälk tuli tunnetuksi rannikon väestön elämästä kertovista sydämellisistä romaaneista ja näytelmistä. Rantaromaaneissaan ja tarinoissaan hän on ikuistanut rannikkolaisten elämänasenteita, ahkeruutta, vaikeita elinolosuhteita ja taipumatonta optimismia. Eri kirjoina on ilmestynyt 18 romaania, 9 novellikokoelmaa, 3 kertomusta, 8 näytelmää, 2 muistelmakirjaa ja 1 lastenkirja. Hänen teoksiaan on julkaistu ruotsiksi, suomeksi, latviaksi, saksaksi, hollanniksi ja tšekiksi Ennen pakoa Ruotsiin hän oli mukana politiikassa ja sai eduskunnalta lahjaksi Lagle maatilan.

Nykyään Vähikun maatilalla toimii August Mälkun veljentytär Kaja perheineen.

Elda rantatörmä

Elda rantatörmä sijaitsee Lümandan kunnassa, Elda niemimaan luoteiskärjessä, Vilsandin kansallispuiston alueella. Rantatörmän pituus on 400 metriä ja korkeus 1,8 metriä. Täällä tulevat esille Rootsikülan kerrostumien kerrokset – korallit, pienet stromatoliittejä ja onkoliittejä sisältävät dolomiittikivet. Alimmassa 70 cm paksuisessa dolomiittikivikerroksessa on ruskehtava savinen välikerros, jossa on melko hyvin säilyneitä leuattomien kalalajien päiden ja kehon osia peittäneitä kilpiä. Elda rantatörmä eroaa Soegininasta sen ympäristön vuoksi – Eldassa ei ole puita eikä pensaita ja rantatörmän päällinen on avara. Mutta aivan kuten Soegininassa, niin tälläkin meri murtaa rantatörmästä suuria kalkkikivi paloja ja merenrantaa koristaa kaunis kalkkikivilattia. Rantatörmältä näkyy Salava saari, josta veneet tulivat hakemaan pakolaisia sodan aikana. Salavan taakse jää Nootamaa (Viron läntisin paikka), oikealla näkyy Loonalaid ja pohjoisessa näkymää peittää Vilsandi 200 vuotta vanhan majakan kanssa. Eldan alla oli aikoinaan useita rantautumispaikkoja, koska meri on siellä tarpeeksi syvä.

Audakun leprasairaala

Audakun leprasairaala oli Saarenmaalla, Lümandan kunnassa sijainnut spitaalitautisten hoitolaitos, joka perustettiin vuonna 1903 talonpoikaisasioiden komissaarin Julius Sanderin aloitteesta.

Lepra eli spitaali on kaikkiin elimiin ja koko elimistöön vaikuttava krooninen tartuntatauti. Lepra saapui Viroon siirtolaisten mukana 1000 – 1200-luvulla.

Taudin leviämistä edesauttoivat tietämättömyys taudin leviämistavasta ja kotitekoiset hoitomenetelmät – usein tehtiin hoidoksi mutakylpyjä, joita tehtiin sekä leprapotilaille että terveille, joka taas kasvatti infektioriskiä.

Leprasairaala oli siirtola tyyppinen asutus, jossa maatilarakennukset oltiin mukautettu täyttämään henkilökunnan ja potilaitten tarpeita. Leprasairaalassa oli kaikkiaan 13 maatilarakennusta. Päärakennuksessa sijaitsi poliklinikka, iso keittiö, varasto, kaksi potilashuonetta ja huone papin järjestämille jumalanpalveluksille. Suurin osa potilaista asui viidessä pienemmässä 8–10 potilaan rakennuksessa. Lääkärin talo valmistui vuonna 1924, sillä aikaisemmin ei ollut paikalla päällä asuvaa lääkäriä. Leprasairaala toimi 42 vuotta ja sen lakkauttamisen yhteydessä vuonna 1946 julistettiin myöskin lepran leviäminen pysäytetyksi Saarenmaalla. Tämän vuoksi Audakun leprasairaala on tärkeä virstapylväs taistelussa tappavaa tautia vastaan.

Harilaid

Harilaid on noin 4 km pitkä niemimaa, jonka pinta-ala on 3,62 km². Harilaidin luoteiskärki on nimeltään Kiipsaaren kulma, kun taas kaakkoiskärkeä kutsutaan Kelban kulmaksi. Harilaid nousi merestä saareksi 1000–2000 vuotta sitten. Niemimaa on lajistoltaan monipuolinen ja siellä on paljon rauhoitettuja kasveja. Putkilokasveja on rekisteröity yli 300 lajia, joista 20 lajia suojellaan. Sammallajeja on n. 100 ja niistä neljä on harvinaisia Virossa. Harilaidilla elää peuroja, hirviä, kettuja, villisikoja sekä rusakkoja ja metsäjäniksiä.
Harilaidilta löytyy moninaisia retkeilyreittejä (pisin niistä on 10 km, lyhyin 2 km) ja niemimaan luoteiskärjessä, Kiipsaaren nimellä, sijaitsee majakka.

Kihelkonnan Mikaelin kirkko

Länsi-Saarenmaan yhdessä vanhimmista asutuskeskuksista, Kihelkonnassa, sijaitseva Mikaelin kirkko on yksi Viron vanhimmista kirkoista. Arvioiden mukaan kirkon rakentamisen aloittivat Saarenmaan läänin piispa ja Liivinmaan ritarikunta viimeistään 1200-luvun puolivälissä. Kirkko valmistui todennäköisesti 1270-luvulla.

Kihelkonnan kirkosta löytyy runsaasti hyvin vanhoja ja harvinaisia kirkollisia esineitä. Renessanssi aikakauteen kuuluva alttariseinä (1591) ja saarnatuoli (1604) ovat kaltaistensa joukossa Viron vanhimpia. Vuonna 1796 saarnatuoli rekonstruoitiin, jolloin siihen rakennettiin suppilonmuotoinen kotelo ja uusi portaikko.
Kihelkonnan Mikaelin kirkon urut rakensi Johann Andreas Stein vuonna 1805 ja sen rekonstruoi Jekabpilsista kotoisin oleva F.W. Weissenborn. Ne ovat ainoat säilyneet tiedossa olevat kirkkourut hänen työpajastaan ja myös vanhimmat suurelta osin säilyneet kirkkourut Virossa.

Kirkosta 200 metriä luoteeseen sijaitsee Virossa ainutlaatuinen erillinen kellotorni. Ylipäätään Euroopassa on säilynyt vain kolme tällaista kellotornia, mutta kello toimii vain Kihelkonnan tornissa.

Kihelkonnan maalinna

Kihelkonnan maalinna sijaitsee Kihelkonnan-Mustjalan tien viidennellä kilometrillä, tiestä 140 metriä länteen. Maalinna on Odalätsi dyynialueella ja se on kansallinen arkeologinen muistomerkki. Maalinnan on arviolta 1100-luvulta ja sitä todennäköisesti käytettiin suojapaikkalinnakkeena. Maalinna on vuodesta 1998 lähtien suojeltu kulttuuriperintö.

Kihelkonnan maalinna on hiekkadyyneillä sijaitseva mäntymetsään peittynyt valli. Se on muodoltaan pitkänomaisen soikea ja suuruudeltaan 120×75 metriä. Sisäpihan pinta-ala on 5300 m². Alue kuuluu Odalätsi suojelualueeseen. Maalinna sijaitsee Odalätsi dyynien eteläketjun itäosassa. Rinteiden muotoa on muutettu ja vallien rinteitä on varmistettu biohermisellä kalkkikivikatteella ja kivimurskalla.

Kurikun rantatörmä

Kurikun rantatörmä sijaitsee Kihelkonnan kunnassa, Tagalahen luoteisrannalla, Undvan kylästä itään. Jyrkänteen pituus on 1,3 km ja korkeus 3,5 m. Esille tulevat Jaanin kerrostuman Ninase kerroksen kivilajit. Rantatörmän keskiosasta löytyy 400 miljoonaa vuotta sitten päiväntasaajan ilmastovyöhykkeillä muodostuneita fossiilisia muodostumia, jotka ovat muodostuneet pääasiassa kalkkilevistä, sammaleläimistä ja koralleista. Kurikun rantatörmän vieressä sijaitsee Saarenmaan toisiksi suurin rantatörmä, Suurikun rantatörmä.

Loonan kartano

Loonan kartano (saksaksi Kadvel) sijaitsee Kihelkonnan kunnassa, Kihelkonna-Lümanda tiestä länteen. Kartano on mainittu ensimmäistä kertaa vuonna 1506.

1500-luvulla Loonan kartano kuului Von Lode aatelissuvulle, joka rakensi sen linnoitusrakennuksesta (vasallilinnakkeesta). Kartano oli Von Lode suvun hallinnassa vuoteen 1791 asti. Kartano on myöhemmin ollut von Stackelbergien, von Bergien, von Osten-Sackenien ja von Ekesparrenien omistuksessa. 1820-luvulta aina pakkolunastukseen saakka kartano kuului von Hoyningen-Huene aatelissuvulle. Kartanon viimeinen omistaja ennen pakkolunastusta oli Olga von Hoyningen-Huene.

Keskiaikaisen vasallilinnakkeen kellarihuoneiden päälle pystytetty yksikerroksinen kivikartano on rakennettu vaiheittain 1600- ja 1700-luvulla. Nykyisen Saarenmaan tyylisen vaatimattoman ja klassisen ulkonäön se sai 18000-luvun alussa.

Mihklin maatilamuseo

Mihklin maatilamuseo sijaitsee Viki kylässä, 28 km Kuressaaresta Kihelkonnan suuntaan. Maatila toimii museona vuodesta 1959 lähtien. Museon perustamista varten ei tarvinnut tehdä keräystyötä, sillä täydellisen rakennuskokonaisuuden lisäksi oli paikanpäällä säilynyt myös laaja kokoelma tarve-esineitä. Melkein kaikki esineet on valmistettu maatilan asukkaiden toimesta kahden vuosisadan aikana, kuuden sukupolven käsityönä.

Museossa voi oppia, miten esivanhempamme elivät ja millaisia tarve-esineitä ja maanviljelyskoneita he käyttivät. Tutustuminen vanhaan maatilaelämään antaa jokaiselle vierailijalle mahdollisuuden kokea itsensä osana historiaamme.

Odalätsin karstilähteet

Odalätsin karstilähteet sijaitsevat Kihelkonnan-Pidulan tien yhdeksännellä kilometrillä, Odalätsin kylän pohjoisosassa, tiestä vasemmalla. Nämä ovat Saarenmaan runsasvetisimpiä lähteitä (enintään 200 l/s). Odalätsin lähteet ovat ryhmä karstilähteitä, josta on vaikea erottaa yksittäisiä lähteitä. Yhdistyessä lähdevedet muodostavat  n. 20 metriä leveän hiekkaisen ja kivisen matalan jokiuoman, josta maalauksellinen Pidulan oja saa alkunsa. Lähteitä ympäröi männikkö, jossa on katajainen aluskasvillisuus. Pidulan ojan soistuneilla rannoilla kasvaa useita suojeltuja kasvilajeja.

Tien reunassa on parkkipaikka ja pitkospuut vievät metsässä oleville lähteille. Odalätsin lähdevedellä on hyvä pestä silmiä, koska sillä on parantava ja kansantarinoiden mukaan myös nuorentava vaikutus.

Pidulan kartano

Pidulan kartano (saksaksi Piddul) sijaitsee Kihelkonnan kunnassa, 11 km Kihelkonnasta Mustjalan suuntaan. Pidulan kartano on perustettu 1500- luvulla ja se on yksi vanhimmista Saarenmaan ritarikartanoista. Kartanon ensimmäinen omistaja oli Joachim Sträcke ja myöhemmin se kuului pitkään von Stackelbergeille, joilta kartano siirtyi vuonna 1787 avioliiton yhteydessä von Tolleille. Von Tolleilla kartano oli vuoden 1921 pakkolunastukseen saakka. Vuosina 1920 – 1970 kartanossa toimi paikallinen koulu. Nykyään Pidulan kartanon omistaa Vesa Lappalainen.

Historioitsijat arvostavat Pidulan kartanoa kuin yhtä Viron kauneinta barokkikartanoa, sen harkittujen mittasuhteiden ja monien tyylikkäiden yksityiskohtien (kuten julkisivun räystäs karniisien, dolomiittilohkoista tehtyjen nurkkien, mahtavan puoliaumakaton, sympaattisen kuistin ja kauniiden ikkunaluukkujen) vuoksi. Holvikattoisen päähuoneen vanhempi osa on peräisin kartanon perustamisajoilta ja uusi osa on luultavasti rakennettu vuonna 1728. Samaan aikaan on rakennettu hevostalli viina- ja viljavarastoine ja riihineen.

Suure Tõllun kerisekivi

Suure Tõllun kerisekivi sijaitsee Kihelkonnan kunnassa, 7o0 metrin päässä Pidulan-Ürun risteyksestä. Se on Kihelkonnan kunnan suurin kivi ja myös suojelukohde. Kiven lähellä on opastaulu ja pysäköintimahdollisuus kymmenelle henkilöautolle tai kahdelle bussille. Kiven korkeus on 4,6 metriä, pituus 6,6 metriä, leveys 4,5 metriä ja ympärysmitta 17,3 metriä. Suure Tõllun kerisekivi on siirtolohkare, joka, kuten toisetkin siirtolohkareet, on kulkeutunut paikkaansa jään mukana viimeisen jääkauden aikana. Ilmaston lämmetessä lohkare jäi siihen, missä jää suli sen ympäriltä. Suurin osa Saarenmaan siirtolohkareita on kotoisin Itämeren pohjasta tai Suomesta.

Suurikun rantatörmä

Suuriku rantatörmä sijaitsee Kihelkonnan kunnassa, Tagamõisan niemimaan koillisnurkassa, Undvan kylästä koilliseen. Suuriku on Saarenmaan rantatörmien joukossa korkeudeltaan ja pituudeltaan toisella sijalla. Rantatörmän pituus on 1,6 km ja korkeus jopa 20 m. Tällä tulevat esille Jaanin kerrostuman Mustjalan ja Ninasen kerroksien kivilajit. Rantatörmän alimmat 8 metriä koostuvat siluurikauden kivilajeista, yläosa taas täyteläisistä pintasedimenteistä. Rantatörmän keskimmäisessä kolmasosassa näkyy horisontaalisten kerroksien vaihtuminen epäsäännöllisen muotoisiin kohoumiin, jotka ovat muodostuneet pääasiassa sammaleläimistä.

On mielenkiintoista, että Tagalahden rantatörmä jatkuu veden alla toisena vaiheena. Suurikun läheisyydessä on erittäin vähän vettä ensimmäisellä penkereellä, jonka takia täällä useat laivat ovat ajaneet karille. Tällä tapahtui myös yksi Viron meriliikenteen historian vakavimmista haaksirikoista. Nimittäin vuoden 1951 marraskuisen myrskyn aikana Loksalta saapui moottoripurjealus Lydia Koidula, jolla oli lastina tiiliä. Myrskyn takia alusta pyydettiin siirtymään Tagalahdelle. Alus ajautui Suurikun rantatörmän vedenalaiselle penkereelle. Aluksen keula liukui penkereelle, kun taas perä jäi roikkumaan syvänteen ylle. Aallot nostivat aluksen perää niin kauan ylös ja alas kun se lopulta murtui. Keulassa olleet miehet selviytyivät, mutta perässä olleet hukkuivat yhdessä kapteenin kanssa. Rantakivien välistä voi nykyäänkin löytää punaisia meren hiomia tiilien paloja

Tagamõisan niitty

Tagamõisan niitty sijaitsee Saarenmaalla Kihelkonnan kunnassa. Suojelualue on perustettu vuonna 1957 suojelemaan Viron suurinta säilynyttä niittyä. Tagamõisan niitty on Virossa kolmannella sijalla runsaslajisuudessa, sillä siellä on 67 lajia 1m² kohti. Niityt ovat olennainen ja ominainen osa Saarenmaan kasvillisuutta. Niittyjä löytyy ympäri saarta, mutta isoimmat ja vakiintuneet alueet sijaitsevat saaren länsiosassa (Kõrusessa, Neemessa, Tagamõisassa, Järumetsassa, Pilgusessa jne.). Tagamõisan niemimaalla esiintyy pääasiassa tamminiittyjä. Metsikön tammet ovat täällä 5–15 metrin korkuisia, niissä on vänkyräinen runko ja niiden oksat alkavat matalalta. Toisinaan esiintyy kohtalaisen hyviä tammen luonnollisia uudistuksia. Tammen lisäksi alueella esiintyy rauduskoivu, kuusi, jalava, saarna ja lehmus.

Undvan eli Tõrvasoon rantatörmä

Unduvan rantatörmä sijaitsee Kihelkonnan kunnassa, Tagamõisan niemimaan pohjoiskärjessä. Vain muutaman metrin korkuinen rantatörmä on epätasainen ja aaltojen sekä myrskyjen turmelema. Vaikka meri pysyykin Undvan alueella pitkään jäättömänä, jäänlähtö muuttaa kuitenkin jokaisena keväänä rantaviivaa ja pienentää rantatörmää. Rantatörmän pituus on n. 500 metriä. Tällä tulevat esille Jaanin kerrostuman Ninase ja Mustjala kerroksien kivilajit.  Rantatörmässä voi nähdä siluurikauden (450-410 miljoonaa vuotta sitten) eläin- ja kasviperäisistä materiaaleista jäljelle jääneitä kivettymiä – sammaleläimiä, lonkerojalkaisia ja merililjoja. Rantatörmän yläosassa on 45 cm korkea ja 1,5 metriä leveä ylänne, joka on muodostunut toisiinsa kiinnittyneistä organismien (korallit, kalkkilevät, sienet jne.) kalkkirungosta. Undvan rantatörmän alla sijaitseva Uudepangan lahti on yksi suurimmista allihaahkan talvehtimispaikoista.

Stebelin rannikonpuolustuspatteri

Toisen maailmansodan aikana Saksan ja Neuvostoliiton joukot pitivät Sõrvessa useita taisteluja. Neuvostoliiton joukkojen Saarenmaan voimakkaimman ja moderneimman rannikonpuolustuspatterin luokse tie kääntyy Sääre-Kaugatuma tien kolmannelta kilometriltä. Saman tien varrella, neljännellä kilometrillä tiestä n. 100 m länteen, sijaitsee Stebelin komentopaikka, jonne on pystytetty betoninen muistomerkki. Stebelin patteri koostui komentopaikasta, kahdesta maanalaisesta tykkitornista, näkötornista, pannuhuoneesta ja sotilaskylästä.

Pangan rantatörmä

Pangan (Mustjalan) rantatörmä sijaitsee Saarenmaan pohjoisrannikolla, Pangan kylän lähellä. Rantatörmä on korkeimmillaan 21,3 m.

Pangan rantatörmä on Saarenmaan ja Muhun tömistä korkein. Rantatörmän pituus on n. 2,5 km ja se sijaitsee Pangan niemen pohjois-, luoteis- ja länsiosissa. Rantatörmän korkein kohta on luoteiskärjestä hieman etelään. Muualla rantatörmä jakautuu kahdeksi penkereeksi, joista toinen sijaitsee mereen laskeutuvasta 13 metrin törmästä lähempänä sisämaata.
Luonnonsuojelualueella on unohtamattoman kaunis auringonlasku, voit mennä sinne piknikille, katselemaan lintuja, ottamaan kauniita luontokuvia tai vaikka tervehtymään lähteen avulla.
Rantatörmän päällä on dolomiittiaurinkokello.

Kaalin meteoriittikraatterit

Kaalin meteoriittikraatterialue on Viron harvinaisin luonnonmuistomerkki ja se on myös Euraasian vaikuttavin kraatterikenttä. Kaalin meteoriitti on viimeinen tiheään asutulle alueelle tippunut jättimeteoriitti. Sen tippuminen Saarenmaan asutulle alueelle aiheutti suurta tuhoa, jota on verrattu ydinpommin räjähdykseen.

Meteoriitin tippuminen on historiallisesti merkittävä tapahtuma räjähdyksen ja sitä seuranneiden kulttuurisien vaikutteiden takia. Räjähdys aiheutti uuden pintamuodon muodostumisen ja sitä voitiin käyttää linnoituksena, vedenottopaikkana ja uhrikivenä. Kaalin arkeologiset tutkimukset ovat vahvistaneet kraatterikentän ainutlaatuisuutta.
5–10 km korkeudella meteoriitti hajosi ja putosi maahan palasina, joista suurin aiheutti halkaisijaltaan 110 metrisen ja 22 metriä syvän kraatterin sekä kahdeksan pienempää halkaisijaltaan 12–40 metristä ja 1–4 metriä syvää kraatteria. Kaikkia kraattereita ei ole todennäköisesti vielä löydetty.